Plääh.
Joskus se väsyttää. Se innokkuus, omatoimisuus. Se tahto osallistua IHAN kaikkeen.
Halu auttaa.
Mutta ei auta valittaa.
Vielä joskus minä kaipaan näitä päiviä kun ei tarvinut itse edes kenkiä pukea jalkaan. Tai riisua housuja jalasta. Kun ei tarvinut sanoa muutakuin että "äiti menee nyt vessaan", niin jo oli vessanpytyn kansi nostettu ylös. Ihan vain minua varten.
Ihana!
VastaaPoistaOlen laillasi varma, että näitä työntäyteisiäkin hetkiä tulee kaivaten muistelemaan!
Meilläkin on nyt keksitty siirtää syöttötuoli sopivaan paikkaan jotta pääsee kiipeämään keittiön sivupöydälle. Vähän vaarallistakin, esim kahvinkeittimen ollessa päällä. Mutta varmasti näitä aikoja vielä monesti haikaillaan.
VastaaPoistaMeillä Raivo kuljettelee noita tuoleja kanssa joka paikkaan. Jaksaa kannella kynnystenkin yli!
VastaaPoistaMeillä on keittiön ovi onneksi vähän turvonnut (tai jostain syystä vähän liian iso oviaukkoon) ja kun sen laittaa kunnolla kiinni, niin poika ei ovea saa auki. Keittiön ovi on siis aina kiinni ettei poika sinne pääse. Juuri noiden kahvinkeittimien ja astioiden heittelyiden suun muun takia :/
Uusi lukija ilmoittautuu. Todella kauniita tilanne postauksia, tälläisiä ihana lukea, tulee super hyvä mieli. Ja muistaa taas itsekkin, kuinka ihana se oma pikku-tyttö onkaan, ja NE IHANAT pienet HETKET! ::)
VastaaPoistat. Inka